HÄVIKKIHAASTE: Juhlat hävikistä

9.5.2018

Liia on 10-vuotias, joka tykkää ruoanlaitosta ja leipomisesta. Tässä hävikkihaasteessa Liia valmisti perheensä kanssa kaverisynttäreidensä tarjoilut potentiaalisesta hävikkiruoasta.

Huippukokki Kari Aihinen tutustui perheen hävikkiin jo etukäteen ja personoi haasteen yhdessä Vaasanin kanssa juuri tälle perheelle sopivaksi. Synttäripäivänä perhe lähti ulos lounaalle, jolloin Kape livahti täydentämään kaapit potentiaalisella hävikkiruoalla. Ruoka oli samaa, mitä perheen kaapista joutuu yleensäkin hävikkiin: esimerkiksi jogurttia, leipää ja marjoja. Seuraavaksi Kape jätti jääkaapin oveen ohjeet ja piiloutui alakertaan.

lasten synttärit hävikkiruuasta

Kun perhe saapui kotiin, alkoi kova tohina. Ohjeet käteen, essut päälle ja kokkaamaan – kello käy! Perheen äiti Kirsi piti taitavasti ohjakset käsissään ja huuteli tekemisen lomassa neuvoja vuoroin auttamassa olleelle mummolle ja vuoroin tytöille. Kape kutsuttiin apuun vasta aivan loppuvaiheessa, kun kiire meinasi yllättää marenkikakun kanssa.  

menu lasten synttäreille

Tarjoilut ja koristelut saatiin valmiiksi ajoissa juuri ennen vieraiden saapumista. Parin tunnin aikana perhe pääsi heittämään koko luovuutensa peliin ja nauru raikasi useaan otteeseen. Luovuus ja hauskanpito ovat Kapenkin mielestä tässä ne tärkeimmät asiat. Lisäksi perhe oppi uutta niin ruoanlaitosta kuin hävikistä. Kirsi uskoo, että jatkossa hävikkiasioita tulee mietittyä enemmän. 

Katso videolta, miten perheen haaste sujui:

Synttäreiden hävikkimenu:

Ruissipsit
Tee kuivahtaneesta ruisleivästä haluamasi muotoisia ruistikkuja. Pyörittele öljyssä, mausta oman maun mukaan ja paista uunissa. Dippi syntyy esimerkiksi turkkilaisesta jogurtista ja mausteista.

ruissipsit & ruistikut

Smoothiedrinkit
Laita pakkaseen unohtuneet marjat, pehmentyneet hedelmät, jogurttia ja maitoa blenderiin ja sekoita. Koristele mintun lehdillä!

Leipäpizzat
Leipäpizzat voi täyttää ihan millä tahansa, mitä kaapista löytyy! Kokeile tätä tacopiirakkaa ruisleipäpohjalla tai tee omanlaisesi.

leipäpizza

Koristellut minidonitsit
Kenenpä kaapista ei löytyisi tomusokeria? Tee siitä kaunis kuorrute donitseille ja koristele erilaisilla nonparelleilla. Näiden tekeminen on hauskaa!

Marenkikakku
Tee kakku viimeisenä. Vatkaa vaniljakastike ja kokoa kakku: laita kulhoon vuorotellen marenkia, vaahtoa ja esimerkiksi marjoja, suklaata ja vaahtokarkkeja. Täytteeksi voi laittaa oikeastaan mitä vaan kotoa löytyy! Koristele vaikkapa murustetulla suklaalla tai viinirypäleillä.

marenkikakku

 

Katso myös Kapen hävikkivinkit: