Vaasan on julkaissut ensi kertaa erillisen vastuullisuuskatsauksen

22.4.2024

Olemme koonneet Vaasanille oman vastuullisuuskatsauksen, joka tarjoaa sidosryhmillemme tiiviin paketin meille tärkeimmistä vastuullisuusteemoista, -toimenpiteistä ja -suunnitelmista. Halusimme koota viime vuoden onnistumiset, lähivuosien suunnitelmat ja pidemmän aikavälin tavoitteet omaksi kokonaisuudeksi. Vaasanin vastuullisuustiedot ovat myös osa Lantmännen-konsernin vuosi- ja vastuullisuusraporttia.

”Olemme Vaasanilla tehneet vastuullisuusmatkaa jo pitkään. Nyt halusimme kertoa hyvän leivän ystäville matkamme tähänastisista käänteistä ja tulevaisuuden tavoitteista yhdessä paketissa”, kertoo Vaasan Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Mantere.

Katsauksessa pääset tutustumaan viime vuoden kohokohtiin, kuten valtavaan harppaukseen hävikintorjunnassa sekä investointeihimme leipomoiden päästöjen vähentämisen ja kestävämmän viljelyn saralla.

Tutustu uunituoreeseen Vaasanin vastuullisuuskatsaukseen täällä.