Vaasan ja K-Ryhmä jakoivat Tuottajalle kiitos -stipendejä

23.9.2020

K-ryhmän ja Vaasanin Tuottajalle Kiitos -stipendeillä kannustetaan viljelijöitä kehittämään suomalaista maanviljelyä ja jakamaan uutta tietoa keskenään. Nyt toista kertaa jaettavia stipendejä haettiin 36:een hankkeeseen, joista stipendin sai tällä kertaa seitsemän. Stipendin saaneiden hankkeiden tuloksista tulee pitkällä aikavälillä hyötymään koko alkutuotanto.

Juuri julkaisemamme tutkimuksen mukaan kotimaisen ruuan ja ruuantuotannon arvostus on nyt huipussaan ja kotimainen ruoka on suomalaisille myös ilmastovalinta. On siksi ilahduttavaa, että nyt valitut stipendien saajat keskittyvät hankkeissaan ilmastonmuutosta hillitseviin toimiin ja kehittävät suomalaista viljelyä esimerkiksi uusien viljelykasvien myötä. Myös tilojen välisen yhteistyön lisääminen on tärkeää.  Tietoa ja kokemuksia jakamalla voi saavuttaa tuloksia, joilla on vastuullisuuden kannalta aitoa vaikutusta”, kertoo Vaasan Oy:n kaupallinen johtaja Minna Cousins ja jatkaa, ”Ilahduttavia hankkeita olivat myös uudet innovaatiot esimerkiksi vertikaaliviljelyyn ja syyskylvöisten kasvien viljelyn kehittäminen.”

 

Viljelijästipendin saajat syyskuussa 2020

  • Arto Kujanpää, Ilmajoki, Vertikaaliviljelyn mahdollistava pyörivä kerrosviljelylaite kasvihuoneeseen tai halliin, 10 000 euroa
  • Esa Sairanen, Lieto, Kasvinviljelyn vaiheista tehty opetus- ja esittelyvideo, 2 500 euroa
  • Jari Eerola, Tuulos, Hiiliviljelyn ekologisten valintojen kehittäminen naudanlihan- ja kasvintuotantoon sekä tiedon ja kokemusten jako, 10 000 euroa
  • Risto Tupi, Harjavalta, Syysrapsin viljelykokeiden kehittäminen, tiedon kerääminen, analysointi ja julkistaminen, 7 500 euroa
  • Teresa Lindroos, Liljendahl, Viljan varastoinnin ja sen teknologia- ja logistiikkaratkaisujen kehittäminen pienviljelijöille, 9 500 euroa
  • Markus Erola, Hyvinkää, Verkkopohjainen hiili- ja vesistöpäästölaskenta ja tasekartta luomutilalle sekä tiedon ja kokemusten jako, 10 000 euroa
  • Jorma Marttila, Kestilä, Aurinkoenergiaa hyödyntävän kuivuri-innovaation jatkokehittäminen monilajiviljelyn mahdollistajana, 10 000 euroa

Hakijoiden aiheet ja hakemukset olivat tälläkin kertaa erittäin hyvätasoisia.

”Erittäin hienoa oli huomata, miten viljelijät ovat innostuneita kehittämisestä, pohtivat ja kokeilevat asioita ja synnyttävät uusia innovaatioita. Stipendit tulevat todella tarpeeseen oli monen saajan kommentti. Kannustamme kaikkia hakijoita kehittämään omaa ideaansa eteenpäin ja hakemaan uudestaan”, sanoo markkinointi- ja viestintäjohtaja Suvi Anttila ProAgria Keskusten Liitosta ja jatkaa: ”Tuottajalle kiitos -stipendi on tarkoitettu kaikille viljelijöille tuotantosuunnasta riippumatta ja toivommekin mahdollisimman paljon hakemuksia myös esimerkiksi kotieläin- ja puutarhatiloilta.”

Stipendin saajat valitsi asiantuntijaraati, jossa oli mukana edustajia Vaasanilta, ProAgriasta, K-ryhmästä, MTK:sta sekä Lantmännen Agrosta.

Seuraava Vaasanin ja K-ryhmän Tuottajalle kiitos -stipendien hakukierros käynnistyy tammikuussa 2021 ja seuraavat saajat valitaan huhtikuussa 2021. Kaikki edellisiin hakuihin osallistuneet ideat ja hakijat toivotetaan tervetulleeksi myös vuoden 2021 hakuun.


Vaasanin ja K-ryhmän Tuottajalle kiitos -stipendien tausta

Vaasan, K-ryhmä ja ProAgria käynnistivät vuoden 2019 syyskuussa ensimmäisen kerran stipendihaun, jonka avulla jaetaan K-ryhmän ja Vaasanin Tuottajalle kiitos -leipätuotteiden hyvitysosuudet suoraan viljelijöille. Stipendien ensimmäisen hakukierroksen kuusi stipendinsaajaa valittu 25 hakemuksen joukosta ja nyt toisella kerralla seitsemän stipendin saajaa valittiin 36 hakemuksen joukosta. Viljelijästipendien tavoite on tarjota viljelijöille aivan uudenlainen mahdollisuus kasvattaa omaa osaamistaan ja antaa alkuvaiheen tuki uusille ideoille ja ratkaisuille, jotka kehittävät koko toimialaa.

K-ryhmän valikoimaan ovat jo vuodesta 2015 lähtien kuuluneet Tuottajalle kiitos -tuotteet, joiden myyntihinnasta osa tuloutetaan suoraan alkutuottajille. Vaasan on toimintamallissa mukana kolmella leipätuotteella. Yhteistyön tavoitteena on antaa tuottajalle aito kiitos laadukkaan viljan tuottamisesta sekä vastuullisuudesta koko ketjussa. Malli on myös K-kauppojen asiakkaille konkreettinen ja helppo väylä tukea omilla ostovalinnoilla suomalaista ruoantuotantoa.

Jokaisesta Vaasanin Tuottajalle kiitos -leivästä ohjataan 20 senttiä alkutuotannon tukemiseen. Leipien myynnillä arvioidaan kertyvän 80 000 euroa vuodessa viljelijöille jaettavaksi. Jaettavat stipendit ovat suuruudeltaan 5 000–10 000 euroa per hakija, ja stipendejä jaetaan kaksi kertaa vuodessa vähintään viisi kappaletta.