Vaasan Ruispaloihin sataprosenttinen uutuus

26.8.2021

Suomen suosituin leipä Vaasan Ruispalat saa uuden, ainoastaan täysjyvärukiista juureen leivotun makuvaihtoehdon. Leipomoyhtiö Vaasan ennustaa tuoreesta tulokkaasta koko kansan rukiista suosikkia, jolla se juhlistaa myös ainutlaatuisen ruisleivän 30. juhlavuotta.

Vaasan Ruispalojen tuotekehityksessä on alusta saakka tehty valtavasti töitä leivän tuoreuden säilyttämiseksi ilman lisäaineita. Onnistumisen salaisuutena on huippuunsa hiottu ruisraskitus ja leivontaprosessi. Tutun ruisleipäperheen uusin tuote on Vaasan Ruispalat 100 % Ruis. Uutuusleivän maltainen ja hapan maku tulevat aidosta Vaasan Ruispalat -taikinajuuresta, leipä on runsaskuituinen ja sen palat ovat sopivan pehmeät, mutta silti houkuttelevan ohuet.

Alkuperäinen Vaasan Ruispalat nousi kauppojen leipähyllyille vuonna 1991, eikä kestänyt kauaa, kun se kiipesi ensin yhdeksi myydyimmistä palaleivistä ja sitten koko leipäkategorian kärkeen. Tuttu ruisleipä onkin pysynyt Suomen suosituimpana leipänä lähes 30 vuoden ajan ja noussut kotimaiseksi kulttileiväksi.

”Kun alkuperäisten Vaasan Ruispalojen perusta oli saatu kuntoon ja kuluttajat omivat sen suosikikseen, ryhdyimme hyödyntämään taikinajuurtamme myös uusien Vaasan Ruispalat leipävaihtoehtojen kehittämisessä. Niistä mullistavin on ollut Vaasan Ruispalat Ohut Herkku, joka myllersi koko palaleipämarkkinan viisi vuotta sitten. Nyt uskon, että käsillämme on seuraava suuri hitti, joka tukee paitsi tuttua ruispalaperhettä, tuo perinteiselle suomalaiselle rukiille myös uusia ystäviä”, kertoo ruisleipien tuoteryhmäpäällikkö Ilkka Räisänen Vaasanilta.

Moderni versio Suomen kansallisruoasta

Vain kotimaisesta täysjyvärukiista Suomessa leivottu Vaasan Ruispalat 100 % Ruis on ohut leipä, mutta riittävän pehmeä maistuakseen koko perheelle. Leivässä ei ole lainkaan vehnää ja siinä maistuu kaikille tuttu taikinajuuren happamuus sekä suomalaisen rukiin aito maku.

”Onnistuimme leipomaan sataprosenttisen täysjyvärukiin moderniin, nykykäyttäjää miellyttävään muotoon. Makutestit ovatkin olleet ylistäviä. Uutuudessa on valtavasti maltaista makua ja miellyttävä purutuntuma. Aloittamamme nykytrendin mukaisesti se on myös tutun ohut. Kaikessa tekemisessämme on kuitenkin tärkeintä se, että leivomme edelleen leipää, joka maistuu leivältä”, lisää Räisänen ja muistuttaa, että ruisleipä valittiin satavuotiaan Suomen kansallisruoaksi.

Vaasan Ruispalat 100 % Ruis täydentää suosittua Vaasan Ruispalat -tuoteperhettä syyskuusta alkaen. Ruispalaperheen muut tuotteet ovat Vaasan Ruispalat Original, Vaasan Ruispalat Tumma Herkku, Vaasan Ruispalat Ohut Herkku, Vaasan Ruispalat Saaristo ja Vaasan Ruispalat Ruisverso.