“Tokaluokkalaiset ruokkivat perheemme”
Tervetuloa kylään Caloniuksille Helsinkiin. Tarun ja Kimin kuusihenkisessä, urheiluhullussa perheessä on monet treenit joka ikinen ilta. Kun kotiudutaan, vedetään lämpimät voileivät ja perheenkeskinen leuanvetokisa.
Ruispaloja, tomaattikastiketta, salamia ja homejuustoa. Vai tonnikalaa ja sieniä? Jokainen Caloniuksen perheen jäsen laittaa täytteensä lämpimään voileipään oman maun mukaan. Menevä perhe on kerrankin päässyt ajoissa kokoontumaan kotikeittiöön fudis- ja kiipelyhalleista ja lenkkipoluilta. Kun 14-vuotias Monakin ehtii mukaan päästyään cheerleading-harjoituksista, saadaan leivät uuniin ja päästään istumaan yhteiseen iltapalapöytään.
Tässä on nyt kuusi aktiivista ihmistä arki-iltana saman pöydän ääressä. Käykö näin usein?
Kim: Ei edes joka viikko! Me ei olla sellainen perinteinen perhe, joka on yhdessä kaiken aikaa. Ei kaikkien aina tarvitse olla paikalla. Vähintään kaksi viilettää aina jossain muualla.
Taru: Me ollaan aina oltu kasvatusasioissa oman tien kulkijoita. Sanotaan, että lapsilla pitää olla rajat ja rutiinit. Meillä on aina mieluummin sanottu, että mietipä itse, mikä on järkevää.
Kim: Meillä ei ole muita arjen haasteita kuin että olisihan se kiva olla enemmän yhdessä. Mutta me olemme kaikki urheiluhulluja ja fudis, kiipeily ja tennis täyttävät illat. Viimeiset harjoitukset loppuvat kymmeneltä.
Taru: Silloin kun ei tehdä yhteistä iltapalaa, kukin syö muroja, jogurttia tai leipää omaan tahtiinsa. Leipää meillä kuluu hirveät määrät.
Mitä muuta urheilullinen perhe syö kuin lämpimiä voileipiä? Ahmitteko herkkuja?
Kim: Iltaruuan tekeminen on meillä delegoitu arkisin lapsille. Emil, Mona tai Maria tekee lämpimän ruuan koulun jälkeen. Kaksoset Mona ja Maria tekivät yhdessä ruokaa koko perheelle jo tokaluokkalaisina.
Taru: Kimin sisko on kondiittori. Hän tekee meillekin upeita kakkuja. Välillä Mona ja Maria leipovat keskenään. Kaikki meidän lapset tykkäävät tosi monipuolisesta ruuasta. Ainoa ehdoton ei on se, että Maria ei halua syödä pinaattikeittoa. Meillä oli lastenhoitaja, kun muksut olivat pieniä, ja hän teki thaimaalaista ruokaa. Siitä jäi perheellemme loputon thairuuan himo.
Mona & Maria: Me tehdään kinkkukastiketta, siskonmakkarakeittoa tai nakkistroganoffia.
Emil: Minun bravuurini ovat spagetti bolognese, makaronilaatikko, fajitakset ja avokadopasta.
Terveellistä vai tarpeeksi? Mikä on tärkeitä urheilullisen perheen ruokahuollossa?
Taru: Välillä tulee huono omatunto siitä, että tarjoanko tarpeeksi ruokaa tai tarpeeksi ravitsevaa ruokaa. Se huono omatunto ei kyllä ole saanut aikaan mitään toimenpiteitä… Hedelmien syönti on kausittaista. Kun muistan vihannesten tärkeyden, teen ruuaksi uunilohta, vihanneksia ja teriyakikastiketta. Mutta kyllä meillä syödään myös pakastepizzaa ja nuudeleita.
Kim: Vielä enemmän pitäisi syödä vihanneksia ja hedelmiä. Kun lapset tekevät spagetin, eivät he tee salaattia lisukkeeksi.
Taru: Urheilevat lapset tarvitsevat paljon energiaa. Meillä käydään aina autolla ruokakaupassa, sillä joka kertalla ostetaan niin paljon, ettei kasseja jaksaisi kantaa.
Miten lapset nukutettiin, kun he oli pieniä?
Taru: Emil-esikoiselle luettiin ja laulettiin. Sitten tulivat kaksoset, joille ei enää tarjoiltu moisia palveluksia. Ja Mirella-kuopus on vain käsketty nukkumaan.
Mitä teette nykyisin iltaisin, yhdessä tai erikseen?
Taru: Kim musisoi tai tekee sukututkimusta. Emil saattaa pelata tietokoneella omassa huoneessaan.
Kim: Mirellalla on tosi usein kaveri kylässä. Taru venyttelee tai tekee kuntopiiriä, mutta useimmiten hän on kiipeilyhallilla. Joskus katsotaan leffa yhdessä, koko porukalla.
Mikä on rankinta perhe-elämässänne?
Kim: Kuljetukset! Se on aikaa vievin juttu vanhemmuudessa. Paljon me Tarun kanssa kuljetellaan, vaikka Mona menee harjoituksiin julkisilla Helsingin toiselle puolelle Salmisaareen ja Marialla ja Mirellalla on kyytiringit, jotka toimivat hyvin.
Taru: Minä kuskaan matseihin, koska todella pidän niiden katselemisesta.
Kim: Parin kolmen vuoden kuluttua ei ehkä enää tarvisi kyyditä ketään – mutta kyllä me varmaan halutaan kyyditä sittenkin.
***
Me olemme Caloniukset!
Perheen äiti Taru, 43, on kultaseppäalan yrittäjä. Perheen isä Kim, 42, on tutkija. Taru ja Kim ovat olleet yhdessä lukioajoista lähtien, 24 vuotta. “Pitkän parisuhteen salaisuus on rakkaus… Emme me sen kummempaa salaisuutta keksi!”
Esikoinen Emil on 17-vuotias lukiolainen. Kaksoset Mona ja Maria ovat 14-vuotiaita. Kuopus Mirella on 10-vuotias.
“Emme me nyt niin iso perhe ole! Minulla on kahdellakin kaverilla kahdeksan lasta”, sanoo Kim.
3 x Caloniusten lajit
TENNIS
Taru-äiti pelasi teini-ikäisenä Suomen-mestaruustasolla. Laji on säilynyt rakkaana harrastuksena läpi vuosien. Emilkin pelaa: “Se vain on lajien kuningas.”
KIIPEILY & BOULDEROINTI
Boulderointi on kiipelyä ilman turvaköyttä. Lajia harrastetaan sisähalleissa ja ulkona. Caloniuksista kiipeilyyn ovat hurahtaneet Taru-äiti ja 10-vuotias Mirella. “Kyseessä on upea laji, joka vaatii todella paljon. Aina kun kuvittelet olevasi hyvässä fyysisessä kunnossa, boulderoinnissa tajuat, ettei kunto riitäkään mihinkään”, Taru sanoo.
FUDIS
on Marian ja Mirellan laji. Molmmat jäivät koukkuun ekaluokkalaisina. Perheen vanhemmat pelaavat jalkapalloa paikallisen palloseuran vanhempainjoukkueessa.
Näiden kolmen lisäksi perheenjäsenet harrastavat sisäsoutua, salibandyä, lenkkeilyä ja cheerleadingia. Kim-isä on ainoa, jolla on muitakin harrastuksia kuin urheilu; hän on laulaja ja kitaristi, joka toimii kuorossa ja bändeissä.
Ja kuka voitti perheen leuanvetokisan? Sen voitti Taru-äiti 18 perättäisellä vedolla!
Tässä Vaasanin juttusarjassa “Yhteisen iltahetken puolesta” vieraillaan erilaisten perheiden iltapalapöydässä ja iltapuuhissa.