Suomalaisten leivän puolesta jo 170 vuotta – Vaasan valottaa ainutlaatuista historiaansa

12.11.2019

Leipomoyritys Vaasan täyttää 12. marraskuuta 170 vuotta. Vaasan on ollut osa suomalaista leipäkulttuuria vuodesta 1849, jolloin August Alexander Levón perusti höyryllä toimivan myllyn Vaasaan. Vaasan on yksi Suomen vanhimpia toiminnassa olevia elintarvikeyrityksiä, ja sen perintö on kotimaassaan ainutlaatuinen.

Kaikki alkoi myllytoiminnasta, ja sen jälkeen tulivat näkkileivät. Tänä päivänä Suomen vanhin valtakunnallinen leipomoyritys Vaasan tunnetaan kuitenkin tuoreleivistään. Vaasalaisesta höyrymyllystä alkanut viljanjalostus on aina perustunut siihen, että opittuja asioita ja taitoja hyödynnetään uusilla tavoilla. Myllytoiminta päättyi 1990-luvulla, mutta siitäkin eteenpäin Vaasanin toiminta on nojannut vahvasti siihen viljaraaka-aineiden tuntemukseen, jonka 140 vuoden kokemus myllyteollisuudesta antoi.

Vaasan on pakatun tuoreleivän markkinajohtaja, ja huipulle kipuaminen onkin ollut tavoitteena alusta saakka. Tähän on päästy kustannustehokkuudella, valikoiman tehostamisella, ja ruis- ja kauraleivän johtajuudella. Vuonna 2015 Vaasan siirtyi ruotsalaisen maanviljelijäosuuskunnan Lantmännenin omistukseen. Näin muodostui uusi, vahva yhteys viljan koko arvoketjuun.

”Vaasanin sopeutumiskyky ja uskallus ovat perustajaltamme A. A. Levónilta asti periytyvät piirteet. Olemme läpi historiamme uskaltaneet olla tarvittaessa ensimmäinen, joka investoi uuteen tuotantohaaraan tai ottaa käyttöön uutta tekniikkaa. Aina riskinotto ei ole kannattanut. Riittävän usein on kuitenkin onnistuttu, ja on myös osattu luopua ajoissa. Hyvä perintö ei takaa menestystä, mutta sen päälle on hyvä rakentaa”, Vaasanin toimitusjohtaja Thomas Isaksson kertaa.

Nykypäivän tuotekehitys vaatii tarkkaa tutkimusta

Tänä päivänä kuluttajat kaipaavat leivältä erityisesti terveellisyyttä ja helppokäyttöisyyttä. Kauraleipien kysyntä on vahvassa kasvussa, mutta ruisleipä pitää edelleen paikkansa suomalaisten ykkösleipäsuosikkina. Kuluttajien ruokavalintoja ohjaavat enenevässä määrin myös ruoan ilmastovaikutukset.

Nykyään tuotekehitys on hyvin systemaattista, pitkäjänteistä ja lähes tieteellistä. Leipä pitää edelleen pintansa aamu- ja iltapalalla, mutta niiden välissä on monta ruokahetkeä, joissa kilpailu on kovaa. Leipomoiden on oltava melko kekseliäitä, jotta leipätuotteet pärjäisivät muille mukana kulkeville välipaloille. Siksi kuluttajien toiveita kuunnellaan tarkkaan. Jokaisen tuoteuutuuden takana on huolellista trendien haistelua, kuluttajatutkimuksia ja ennakkotestauksia.

”Haluamme toimia edelläkävijöinä leivän tulevaisuuden ja suomalaisen leipäkulttuurin luomisessa. Jatkamme aktiivisena toimijana ja keskustelijana leivän koko arvoketjussa pellosta pöytään. Syntymäpäivänä on mukava kerrata matkaamme, mutta katseemme on kuitenkin tiukasti tulevaisuudessa: uuden innovoinnissa ja vastuullisuudessa, sillä tavoitteenamme on rikastuttaa suomalaista leipäkulttuuria vielä seuraavatkin 170 vuotta”, Isaksson päättää.

Vaasanin viime vuosikymmenten huippuhetkiä:

  • Vaasan Ruispalat tuli markkinoille vuonna 1991 ja nousi muutamassa vuodessa Suomen suosituimmaksi leiväksi.
  • Vuonna 2009 myyntiin tuli ensimmäinen pehmeä ja vaalea ruisleipä Vaasan Taika-Ruis, joka oli aikansa suuri
  • Vuonna 2010 Vaasan toi ensimmäisenä Suomessa markkinoille sataprosenttisen kauraleivän, Vaasan 100 % Kauran.
  • Vuonna 2016 lanseerattu Vaasan Ruispalat Ohut Herkku on kovaa vauhtia koukuttanut suomalaiset ruisleivän ystävät. Mistään toisesta tuoteuutuudesta Vaasan ei ole saanut yhtä paljon positiivista palautetta.
  • Kuluvana vuonna Vaasan yhdisti kaksi kovaa trendiä, ohuuden ja sataprosenttisen kauran. Vaasan Ohut Kaura 100 % on otettu erinomaisesti vastaan.

Tutustu tarinoihin Vaasanin historiasta: vaasan.fi/tarinamme/vaasan-170-vuotta