Ainesosat

4 kpl Vaasan Ruispalat -leipää
300 g marinoitua tofua
1 omena
4-8 jääsalaatin lehteä
rypsiöljyä paistamiseen
Pinaattipesto:
100 g tuoretta pinaattia
1 rkl rypsiöljyä
1 rkl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
1 dl mantelilastuja
1/2 dl ravintohiivahiutaleita
kourallinen tuoretta basilikaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
ripaus suolaa

Ohje:

Resepti 4 annokselle, valmistusaika 20 min

Tee ensin pinaattipesto: paahda mantelilastuja kuumalla, kuivalla pannulla muutama minuutti niin, että ne saavat hieman väriä. Käytä puolet mantelilastuista pestoon ja säästä loput. Mittaa suolaa lukuun ottamatta kaikki peston ainekset monitoimikoneeseen tai sauvasekoittimen astiaan ja aja pesto tasaiseksi massaksi. Maista ja lisää viimeisenä suolaa oman makusi mukaan.

Leikkaa tofu leveyssuunnassa neljään osaan ja painele viipaleet kuiviksi esimerkiksi keittiöpyyhkeellä tai talouspaperilla. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja paista tofuviipaleita muutama minuutti kummaltakin puolelta, kunnes ne ovat rapeita. Nosta viipaleet esimerkiksi talouspaperin päälle jäähtymään.

Huuhtele salaatinlehdet ja omena, viipaloi omena ohuiksi siivuiksi.

Kokoa hampparit: erota ruispalan puolikkaat ja voitele kumpikin puolikas pestolla. Ripottele peston päälle paahdettuja mantelilastuja. Aseta salaatti pohjapuolikkaalle, lisää päälle jäähtynyt tofu, viipaloitu omena ja paina kansipuolikas leivän päälle.

 

Vinkki: Eväsleipiin kannattaa valita rapea salaatti, joka pysyy raikkaana pehmeää salaattia pidempään.