Ainesosat

4 kpl Vaasan Ruispalaa
300 g punakaalia
1 dl etikkaa
3 dl vettä
2 rkl sokeria
1 dl majoneesia
1 dl kreikkalaista jogurttia
ripaus suolaa
ripaus mustapippurirouhetta
200 g halloumia
1 avokado
1 lime
salaatinlehtiä
Lohkoperunat:
8 keskikokoista perunaa
2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
1 tl savupaprikajauhetta

Ohje:

Lohkoperunat:

uuni lämpiämään 225 asteeseen, ota uunipelti valmiiksi esille ja aseta siihen leivinpaperi.

Pese perunat huolellisesti ja leikkaa ne suhteellisen ohuiksi lohkoiksi. Siirrä perunalohkot kulhoon, mittaa joukkoon öljy sekä mausteet ja sekoita.

Levitä maustetut perunalohkot pellille ja kypsennä niitä uunissa 20-30 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin pintaan.

 

Halloumi-ruisburgerit:

Huuhtele punakaali ja leikkaa se niin ohuiksi siivuiksi kuin mahdollista. Mittaa kulhoon etikka, vesi sekä sokeri ja sekoita. Lisää joukkoon kaalit, sekoita ja jätä ne pikapikkelöitymään muiden valmisteluiden ajaksi.

Leikkaa halloumi kahdeksaan siivuun ja paista niihin paistinpannulla kaunis väri kumminkin puolin.

Leikkaa avokado siivuiksi ja purista niiden päälle limemehua, jotta avokadot eivät lähde heti tummumaan.

Painele siivilän avulla punakaaleista kaikki neste pois, siirrä ne takaisin kulhoon ja sekoita joukkoon majoneesi sekä jogurtti. Mausta punakaalicoleslaw suolalla ja pippurilla omaan makuun sopivaksi.

Paahda Ruispalat. Aseta pohjapalan päälle salaatinlehtiä, coleslawta, avokadoa sekä halloumia ja viimeiseksi päälle vielä toinen leipäsiivu.