Vaasan ruokkii hampurilaisbuumia Akseli Herlevin kanssa kehitetyllä premium-sämpylällä

12.9.2017

Leipomoyhtiö Vaasan ja hampurilaisosaamisestaan tunnettu keittiömestari Akseli Herlevi syventävät keväällä alkanutta yhteistyötään, jonka tavoitteena on paitsi suomalaisen hampurilaiskulttuurin yleinen edistäminen, myös maailman parhaan hampurilaisen kehittäminen. Yhteistyön myötä Herlevi on kuluvan vuoden aikana tutustunut legendaarisiin hampurilaisresepteihin ja niiden valmistustekniikkoihin jo Floridassa, Kuubassa ja Japanissa. Vaasan ja Akseli Herlevi kerryttävät tutkimusmatkoilta hampurilaisiin liittyvää tietämystä, jonka avulla molempien on mahdollista kehittää yhä parempia gourmet-luokan hampurilaiselämyksiä. Yhteistyön ensimmäinen tulos, Herlevin ja Vaasan yhdessä kehittämät ja markkinoiden laadukkaimmat kotimaiset vähittäismyynnissä olevat THE BRGR- ja THE DOG -gourmetsämpylät saapuivat kauppoihin elokuun lopussa.

Kansainvälistä katuruokien aatelia edustaneet hampurilaiset ovat parin viime vuoden aikana tehneet vahvaa nousua myös suomalaisten kotikeittiöiden arki- ja pyhäruokalistoille. Leipomoyhtiö Vaasan vastasi kasvaneeseen kysyntään tuomalla viime talvena päivittäiskauppaan ensimmäiset tuoreet Suomessa leivotut hampurilais- ja hodarisämpylät. Trendin jatkaessa nousuaan, kutsui Vaasan yhteistyökumppanikseen Suomen johtavaksi hampurilaiskokiksi tunnustetun Top Chef -voittaja Akseli Herlevin ja kehitti tämän kanssa Suomen ensimmäisen vähittäiskaupassa myytävän gourmet-luokan hampurilaissämpylän.

”Burgeri on siinä mielessä kiehtova ruokalaji, että siinä on sämpylän tuomat selkeät puitteet, jonka rajoissa voi tehdä mitä vaan. Sämpylöillä onkin ollut merkittävä rooli gourmet-hampurilaisiin erikoistuneiden ravintoloiden menestyksessä ja tämän uuden sämpylän myötä voin sanoa, että sen avulla myös kotikeittiöissä on mahdollista loistaa. Kehitimme Vaasanin kanssa semi-briossityylisen, suomalaiseen makuun testatun, rakenteeltaan pehmeän ja elastisen sämpylän. Sen ominaisuuksien ansiosta hampurilainen on helposti syötävä, muttei kuitenkaan sotke sormia”, kuvailee Akseli Herlevi uusia nimellään markkinoitavia gourmet-sämpylöitä ja jatkaa ominaisuuksien luettelemista: ”Näissä on puhtaan kaunis kiiltävä pinta, joka vetää paahdettaessa kuoren kiinni. Se on merkittävä ero Suomessa totuttuihin pitkään säilyviin sämpylöihin, jotka murenevat käteen otettaessa. Sämpylän rakenteessa on tärkeää myös imukyky, sillä täytteiden pitää käsin syödessä pysyä sämpylän välissä, eikä luiskahtaa rinnuksille. Näissä on myös tavallista enemmän makua ja täytteiden vastakohdaksi myös hyppysellinen makeutta, joka tulee parhaiten esiin paahdettuna.”

Yhteistyö Suomen tunnetuimman hampurilaisasiantuntijan kanssa on osa Vaasan katuruokakategorian leipätuotteiden edelleen kehittämistä ja kuluttajien hampurilaistietouden kasvattamista.

”Herlevi on osaava ja arvostettu keittiömestari, joka on valinnut itselleen selkeän erikoisosaamisalueen, jossa hän haluaa olla maailman paras. Meille on ollut ilo olla tukemassa Akselia kunnianhimoisen unelmansa tavoittelussa ja samalla syventää myös omaa tietotaitoamme yhä parempien hampurilaissämpylöiden kehittämisessä. Yhteistyömme ensimmäiset konkreettiset tulokset ovat nyt valmiita ja mielenkiinnolla odotamme, kuinka nopeasti suomalaisissa kotikeittiöissä siirrytään nyt laajemmin laatuhampurilaisten aikakaudelle”, perustelee Vaasan Oy:n street food -leipäkategorian projektipäällikkö Minna Turunen yhteistyötä Akseli Herlevin kanssa.

”On huikeaa tehdä yhteistyötä sellaisten yritysten kanssa, jotka jakavat kanssani intohimon maailman tunnetuimpaan ruokalajiin. Vaasan on jo tehnyt pioneerityötä kotikokkien paremman hampurilaiselämyksen mahdollistajana ja uskon, että olemme pystyneet yhdessä luomaan Suomen markkinoille jotain ihan uutta”, iloitsee Herlevi yhteistyöstään Vaasan Oy:n kanssa.

Herlevi on suunnitellut burgeri- ja hodarisämpylöille neljä herkullista reseptiä jokaiseen makuun. Uudet gourmet-sämpylät on valmistettu Vantaalla. Sämpylöiden suositushinta on 3,95 €/pussi.

Tuotetiedot
Vaasan Gourmet The BRGR 540 g, 6 kpl
Vaasan Gourmet The DOG 440 g, 8 kpl
Saatavuus: päivittäistavarakaupat, alkaen elokuun loppu 2017
Tiedustelunumero: 0800 125 125, www.vaasan.fi

Lisätiedot
Minna Turunen, Projektipäällikkö, Vaasan Oy, p. 020 446 2163, minna.turunen@vaasan.com