Lantmännen ylsi ennätystulokseen

7.2.2017

Lantmännenin vuoden 2016 vertailukelpoinen tulos rahoitustuottojen ja -kulujen jälkeen – 1 548 miljoonaa Ruotsin kruunua – on paras yhtiön historiassa.

“Hyvä tuloksemme osoittaa, että Lantmännen kehittyy myönteisesti ja strategiamme mukaisesti. Käytännössä kaikki toimintomme kehittyivät hyvin vuoden aikana. Olemme vahvistaneet asemiamme markkinoilla ja tehneet merkittäviä yritysostoja, jotka edelleen lujittavat asemaamme ja luovat uusia liiketoimintamahdollisuuksia”, sanoo Lantmännenin toimitusjohtaja ja konsernijohtaja Per Olof Nyman.

Kaikki alla olevat luvut on oikaistu vertailukelpoisiksi ja viittaavat koko vuoteen 2016. Edellisen vuoden luvut ovat suluissa.

Maataloustoimiala nosti tulostaan huomattavasti, 318 miljoonaan kruunuun (237 miljoonaa). Kohennus on parantuneen asiakaskeskeisyyden ja vahvan paikallisen läsnäolon ansiota. Hyvin toteutetut toimenpiteet toiminnan tehostamiseksi ja kustannusten leikkaamiseksi ovat saavuttaneet täyden tehon vuoden aikana ja vaikuttaneet positiivisesti tulokseen. Lantmännen on vahvistanut asemaansa kilpailuilla maatalousmarkkinoilla, kasvattanut markkinaosuuttaan ja päässyt hyviin myyntilukuihin.

Konetoimialan tulos oli 316 miljoonaa kruunua (255 miljoonaa). Ala kehittyi hyvin vuoden aikana sekä maatalous- että rakennuskoneissa. Lantmännen Maskin Sverige on työskennellyt tiiviisti organisaation valmistelemiseksi AGCOn päivitettyä toimittajasopimusta varten. AGCOn keskusvarasto on muun muassa siirretty Malmöhön. Sweconin tulos on vahva, ja yhtiö on kasvattanut markkinaosuuttaan sekä Ruotsissa että Saksassa.

Energiatoimialan tulos oli 304 miljoonaa kruunua (218 miljoonaa), mikä on ennen kaikkea Lantmännen Agroetanolin selvän tulosparannuksen ansiota. Agroetanol on vienyt menestyksekkäästi ympäristöä säästävää etanolia Saksaan ja lisännyt korkean jalostusasteen tuotteiden, kuten ED95-dieselpolttoaineen, myyntiä. Lantmännen Reppe ja Lantmännen Aspen ovat myös vahvistaneet asemiaan ja parantaneet tulostaan.

Elintarviketoimiala nosti tulostaan 849 miljoonaan kruunuun (733 miljoonaa). Suurin tekijä nousussa on Lantmännen Unibaken edelleen jatkunut tuloksen parantuminen. Toinen tärkeä tekijä oli Vaasanin ensimmäinen kokonaisen vuoden tulos Lantmännen-konsernissa. Lantmännen Cerelia jatkaa vakaata kehittymistään ja keskittyy innovatiivisten tuotteiden ja tarjooman edistämiseen. Vuoden aikana on lanseerattu useita tuotteita. Vaasanin toimintojen integroimisella sekä Cerealiaan että Unibakeen on saavutettu synergiaetuja.

Lantmännenin kiinteistötoimialan tulos (ilman kiinteistöjen myynnistä tehtyjä voittoja) oli 188 miljoonaa kruunua (187 miljoonaa). Ulkoisen vuokrauksen osuus jatkoi kasvuaan vuoden aikana, ja lukuisia kiinteistökauppoja on tehty, kuten Lantmännenin aiempien tuotantotilojen myynti Uppsalassa.

“Lantmännenin hyvä tulos merkitsee sitä, että vahva asemamme arvoketjusta pellosta pöytään auttaa meitä kehittämään edelleen kannattavaa ja kestävää liiketoimintaa ja luomaan hyvät edellytykset maanviljelyn kukoistukselle”, Per Olof Nyman sanoo.

Koko tilinpäätöstiedote on luettavissa englanniksi osoitteessa: http://lantmannen.com/en/financialinformation.

Kuvia löytyy osoitteesta: http://lantmannen.com/en/press-and-publications.

 

Yhteydenotot ja haastattelupyynnöt Suomessa:

Mira Perander
viestintäpäällikkö, Vaasan Oy
puh. 050 560 3327
mira.perander@vaasan.com