Lantmännen-konsernin osavuositulos 2016

3.6.2016

Lantmännen-konsernin tulos kehittyi edelleen vahvasti vuoden ensimmäisellä kolmanneksella

Lantmännenin vuoden 2016 neljän ensimmäisen kuukauden vertailukelpoinen tulos rahoitustuottojen ja -kulujen jälkeen oli 304 miljoonaa Ruotsin kruunua, kun tulos viime vuoden vastaavana ajankohtana oli 238 miljoonaa kruunua. Kaikkien yhtiön toimialojen liiketoiminnot kehittyivät hyvin, ja parempi tulos on jatkoa viime vuoden vahvalle kehitykselle. Lantmännen jatkaa työtään maatalouden menestyksen edistämiseksi.

”On ilo kertoa, että tammi–huhtikuun tuloksemme on linjassa vuoden 2015 vahvan tuloksen kanssa. Jatkamme kovaa vauhtiamme myös vuonna 2016. Lähes kaikki toimialamme paransivat tulostaan”, sanoo Lantmännenin toimitusjohtaja ja konsernijohtaja Per Olof Nyman.

Alla mainitut luvut ovat tammi–huhtikuun 2016 lukuja. Viime vuoden vastaavan ajankohdan luvut ovat suluissa.

Maataloustoimialan liikevoitto nousi selvästi edellisvuodesta 94 miljoonaan Ruotsin kruunuun (23 milj. SEK). Lantmännen vahvisti asemaansa Ruotsin kilpailluilla maatalousmarkkinoilla toimimalla aiempaa asiakaskeskeisemmin ja hyödyntämällä vahvaa paikallisuuttaan. Tuloksen paraneminen johtui myös kahden viime vuoden aikana toteutetuista mittavista tehostamistoimenpiteistä ja rakenteellisista kustannussäästöistä, jotka vaikuttavat nyt tulokseen täysimääräisesti.

Konetoimiala kasvatti liikevoittoaan 11 miljoonaan Ruotsin kruunuun (4 milj. SEK). Toimiala kehittyi positiivisesti, vaikka alan markkinat olivat edelleen myllerryksessä ja odottavalla kannalla. Swecon vahvisti markkina-asemaansa rakennuskoneissa sekä Ruotsin että Saksan markkinoilla. Maatalouskoneliiketoiminta valmistautui uuden AGCO-sopimuksen voimaantuloon ja Kalmarista vastikään ostetun koneyrityksen integraatioon.

Energiatoimialan liikevoitto kasvoi 84 miljoonaan Ruotsin kruunuun (62 milj. SEK). Tulosta kasvatti ennen kaikkea Lantmännen Agroetanolin tuloksen vahvistuminen. Lantmännen Agroetanol on tehnyt menestyksekkäästi töitä etanolin jalostusarvon parantamiseksi esimerkiksi viemällä etanolia Saksaan ja myymällä pidemmälle jalostettuja tuotteita. Toimialan tulos kehittyy suunnitelmien mukaan.

Elintarviketoimialan liikevoitto nousi 185 miljoonaan Ruotsin kruunuun (137 milj. SEK). Tulosta paransivat etupäässä Lantmännen Unibaken kansainvälisten liiketoimintojen tuloksen kasvu ja kesäkuussa 2015 toimialaan liitetyn Vaasanin tulos. Muun muassa AXA, Kungsörnen ja GoGreen lanseerasivat vuoden ensimmäisellä kolmanneksella markkinoille menestyksekkäästi useita uusia tuotteita. Kilpailuviranomaiset hyväksyivät toukokuussa yrityskaupan, jossa Viking Malt osti Danish Malting Groupin Carlsbergilta.

Lantmännenin kiinteistötoimialan liikevoitto poislukien kiinteistöjen myynnit oli edellisvuoden tasoa: 61 miljoonaa Ruotsin kruunua (62 milj. SEK). Leasingin osuus kasvaa edelleen, ja ensimmäisellä kolmanneksella tehtiin useita kiinteistökauppoja.

“Seisomme edelleen tukevalla pohjalla. Taloutemme on vahva, ja meillä on hyvä markkina-asema useilla alueilla. Suhtaudun tulevaisuuteemme luottavaisesti. Vahva asemamme tarkoittaa, että voimme edelleen saada aikaan merkityksellisiä asioita luomalla olosuhteita, joissa maatalous menestyy ja pysyy elinvoimaisena ”, Per Olof Nyman sanoo.

Osavuosikatsaus kokonaisuudessaan on saatavilla osoitteessa http://lantmannen.com/en/reports.

Lisätietoja:
Per Olof Nyman, toimitusjohtaja & konsernijohtaja, Lantmännen, +46 706 57 42 47, per.olof.nyman@lantmannen.com

Ulf Zenk, talousjohtaja, Lantmännen, +46 725 61 15 63, ulf.zenk@lantmannen.com

Lantmännenin viestintä, +46 730 46 58 00

Lantmännenin on julkistettava nämä tiedot Ruotsin arvopaperimarkkinalain (2007:528) mukaan. Tiedot on julkistettu 2.6.2016 klo 8.30.