1. Välitön kulttuuri.

    Avoimuus, keskinäinen arvostus ja ystävällisyys. Nämä ovat hyvän työarkemme perusta. Vaasanilla viihdytään erinomaisesti, mikä näkyy mm. pitkinä työurina.

  2. Panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin, kasvuun ja kehittymiseen.

    Kun henkilöstö voi hyvin, myös yritys voi hyvin. Vaasanilaisten kokonaisvaltainen hyvinvointi ja osaamisen kehittäminen ovat meille sydämen asioita. Järjestämme työntekijöillemme säännöllisesti valmennuksia esimerkiksi hyvinvoinnista ja ravitsemuksesta, esimiestyöstä, itsensä johtamisesta ja leivontateknologiasta.

  3. Suomalainen ja kansainvälinen samassa paketissa.

    Leivomme Suomessa ja suomalaisille kotimaisesta viljasta. Samalla olemme osa suurta kansainvälistä perhettä, joka työskentelee kohti yhteisiä päämääriä. Tämä yhdistelmä tekee meistä vahvan – se tuo vakautta toimintaan ja antaa mahdollisuuden toimia suunnannäyttäjänä leipomotoimialalla. Liiketoimintamme on kasvu-uralla.

  4. Leivomme suomalaisten suosikkileivät.

    Meillä on kilpailukykyinen ja jatkuvasti kehittyvä tuotevalikoima, johon kuuluu useita kestosuosikkeja Vaasan Ruispaloista lähtien sekä kiinnostavia uutuuksia. Leipä on terveellinen valinta kurnivan vatsan täytteeksi nyt ja tulevaisuudessa.

  5. Meillä on pienen leipomon sydän, mutta suuren leipomon vastuu.

    Vastuullinen liiketoiminta aina pellosta pöytään saakka on toimintamme ytimessä. Teemme pitkäjänteistä ja tavoitteellista työtä toimintamme ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Leipä on paitsi ilmaston kannalta hyvä valinta, myös terveellistä, mikä on  hyvä tulevaisuutta ajatellen.

  6. Me leivomme tulevaisuutta.

    Olemme ylpeitä pitkästä leivontaperinteestä ja juuristamme. Rakennamme uutta vankan pohjan ja kokemuksen päälle ja katsomme pitkälle tulevaisuuteen. Kehitämme innovatiivisia, uusia tuotteita ja tartumme ennakkoluulottomasti kiinnostaviin mahdollisuuksiin. Me haluamme olla leipomotoimialan suunnannäyttäjä ja paras siinä mitä teemme.

  7. Leipomotoimiala on kiinnostavampi kuin uskotkaan.

    Teollinen leivonta tarjoaa loputtomasti haastetta ja kehittämismahdollisuuksia. Vaasan on oikea paikka, jos haluat olla mukana lähes jokaisen suomalaisen ruokahetkissä leipiemme kautta ja turvaamassa maamme ruokahuoltoa.