Vaasan lopettaa valtakunnalliset tuoreen leivän sunnuntaitoimitukset

7.6.2016

Helmikuussa alkaneet Vaasanin tuoreen leivän valtakunnalliset sunnuntaitoimitukset kauppoihin päättyvät. Viimeiset toimitukset tehdään sunnuntaina 12. kesäkuuta. Sunnuntaityön korkeiden kustannusten ja odotettua pienemmän kysynnän takia sunnuntaileipominen on ollut kannattamatonta, minkä vuoksi olemme päättäneet lopettaa sunnuntaitoimitukset toistaiseksi.

”Tuore leipä ja varsinkin ruisleipä ehtivät aiemmin loppua kaupoista sunnuntaisin. Halusimme tarjota kauppoihin tuoretta leipää myös sunnuntaisin ja uskoimme kauppojen aukioloaikojen pidentymisen lisäävän tuoreen leivän kysyntää sunnuntaisin merkittävästi. Odotimme, että tämä myynnin kasvu olisi kattanut sunnuntaitoimituksista aiheutuvat kustannukset, mutta kuluneet kuukaudet ovat osoittaneet, ettei myynti ole kehittynyt riittävästi. Näyttää myös siltä, että sunnuntaitoimituksista aiheutuvia kustannuksia on vaikea jakaa koko arvoketjun kesken. Siksi olemme joutuneet tekemään vaikean päätöksen sunnuntaitoimitusten lopettamisesta”, Vaasan Oy:n toimitusjohtaja Thomas Isaksson sanoo.

Odotettua heikompi menekki yhdistettynä työaikalaissa määrättyyn 100 % sunnuntaityökorvaukseen ovat kestämätön yhdistelmä liiketoiminnalle.

”Emme kuitenkaan hautaa sunnuntaitoimitusten ajatusta kokonaan, vaan seuraamme tilannetta ja selvitämme vielä erinäköisiä vaihtoja, joilla voisimme olla tukemassa kauppojen pidentyneitä aukioloaikoja ja kuluttajien mahdollisuuksia käydä ostoksilla aiempaa vapaammin”, Isaksson toteaa.

Lisätietoja:
Thomas Isaksson
toimitusjohtaja
Vaasan Oy
Puh. 040 700 6709
thomas.isaksson@vaasan.com