Maailma kutsuu Leinosia:
Leivät rinkkaan ja Siperiaan

23.12.2016

Tervetuloa kylään Leinosille. Kian ja Artun perheessä on harvinainen koti-ilta, kun vanhemmat ovat yhtä aikaa iltapalapöydässä. Kia ja Arttu tekevät mahdollisimman paljon töitä, sillä tämän perheen elämäntapa on matkustaminen. Kun ei olla reissussa, kerätään rahaa seuraavaa reissua varten.

Nelivuotias Jade  ja Aava  ovat tottuneita maapallon kiertäjiä. Vaikka Aavalla on ikää vuosi ja kahdeksan kuukautta, hänkin on ehtinyt jo olla mukana maailmanympärysreissulla.

Vaasan: Yhteisen iltahetken puolesta, Helsingissä Leinosten perheessä. Kuvassa Arttu, Jade, Aava ja Kia Leinonen iltapalalla.

Perhe viettää reissuissa noin puolet ajastaan. Seuraavaksi Leinoset ovat lähdössä junalla Siperian halki Kiinaan.

Mutta sitä ennen vietetään joulu koti-Suomessa.

KIA: “Joulunakin ollaan töissä, mutta varmasti löydämme pienen hetken myös yhdessäoloon. Käymme äidilläni syömässä, ja heillä on aina perinteinen joulu ruokineen. Välttelemme tavaralahjojen ostamista, mutta yritämme ottaa suomalaisesta joulusta parhaat palat irti, kun nyt kerran täällä olemme.”

ARTTU: “Viime joulua vietimme balilaisessa pitseriassa.”

Vaasan: Yhteisen iltahetken puolesta, Helsingissä Leinosten perheessä. Kuvassa Arttu Leinonen vetää pulkassa Aavaa ja Jadea. Kia taustalla.

Me olemme matkustavaiset Leinoset!

Perheen äiti Kia, 28, on merkonomi, joka nuorempana teki uraa rahoitusyhtiössä mutta irtisanoutui, kun huomasi haluavansa matkustaa enemmän kuin mitä virkanaisen kesä- ja talvilomat sallivat. Hän on nyt osittain hoitovapaalla ja osittain myyjänä tavaratalossa. Arttu Leinonen, 30, on ensihoitaja. Perhe asuu Helsingin Laajasalossa.

“Meidän perheelle tärkeintä on lähteminen. Jotta pääsemme maailmalle, olemme valmiita irtisanomaan asuntoja ja irtisanoutumaan työpaikoista”, Leinoset kertovat.

Perheeseen kuuluvat myös koirat Kyösti ja Juno, jotka pääsevät matkojen ajaksi Artun äidille asumaan.

Vaasan: Yhteisen iltahetken puolesta, Helsingissä Leinosten perheessä. Kuvassa Aava Leinonen kotonaan. Taustalla isä Arttu ja äiti Kia.

Miten iltapalahetki eroaa reissussa siitä, millainen se on kotona?

KIA: “Kotona iltapala syödään pöydän ääressä. Syömme leipää ja rahkaa. Reissussa syömme useimmiten majapaikan sängyllä sitä, mitä olemme sattuneet löytämään. Toinen meistä vanhemmista lähtee hakemaan iltapalaa kojusta tai leipomosta. Jos joku mummo myy kadunkulmassa piiraita, me ostetaan niitä. Syödään sängyllä ja jutellaan ja luetaan, kunnes tytöt nukahtavat. Elämä on reissussa vapaata ja stressitöntä, myös iltapalan ja nukkumaanmenoaikojen suhteen.”

Vaasan: Yhteisen iltahetken puolesta, Helsingissä Leinosten perheessä. Kuvassa Kia ja Arttu Leinonen laittamassa kotonaan iltapalaa.

Emme kauhistele minkään maailmankolkan ruokia vaan kunniotamme paikallista ruokakulttuuria.

Mikä on maailmankiertäjien eksoottisin iltapala?

ARTTU: “Epäilty rotta.”

KIA: “Rotta. Kyllä se oli rottaa. Koko päivän bussimatkan jälkeen otettiin Phnom Penhissä tuktuk-taksi majapaikkaan ja nälkä oli raikuva. Artun oli pakko sukeltaa sateeseen hakemaan syötävää.”

ARTTU: “Sain ostettua grillikärrystä lihavartaita, jotka eivät maksaneet paljon mitään. Majapaikassa sitten huomasimme, että lihan maku ja muoto ovat todella oudot.”

KIA: “Ne vartaat jäivät syömättä. Yleensä emme kauhistele minkään maailmankolkan ruokia vaan kunnioitamme paikallista ruokakulttuuria. Indonesiassa joimme junassa lämmintä maitoa sokerilla paikalliseen tapaan. Emme voi tuomita kambodžalaisia rottavartaita tai kiinalaista koiransyöntiä, vaikka olemme eläinrakkaita ja meillä on koiria lemmikkeinä.”

Vaasan: Yhteisen iltahetken puolesta, Helsingissä Leinosten perheessä. Kuvassa Jade Leinonen pitelee käsissään matkamuistoa.

Mihin tuleva vuosi 2017 vie Leinoset?

ARTTU: “Helmikuussa matkaamme Moskovan kautta Kiinaan, jossa on tarkoitus pyöriä noin kuukausi. Sitten jatkamme Kaakkois-Aasiaan, joka on lempipaikkojamme. Olemme huonoja lyömään lukkoon matkasuunnitelmia; teemme matkalla päätöksiä fiilisten mukaan. Nyt tuntuu siltä, että poikkeamme myös Nepalissa ja Pohjois-Intiassa… mutta saapa nähdä.”

KIA: “Suunnitelmissa on myös vapaaehtoistyön tekeminen Aasiassa ja sukellusohjaajakoulutuksen jatkaminen.”

Vaasan: Yhteisen iltahetken puolesta, Helsingissä Leinosten perheessä. Kuvassa Arttu Leinonen iltapalalla.

Mitä maailma antaa – miksi ei kannata vain pysyä kotona?

KIA: “Arvostamme yli kaiken elämyksiä, joita perheenä koemme maailmalla. Emme unohda koskaan sitä, kun Jaden kanssa snorklaillessa näimme merihevosen Fidžillä. Kambodžan satumaiset Angkor Wat -temppelit muistamme aina, samoin Australian miljoonatähtitaivaan telttaretkellä. Lapsikin osaa arvostaa hienosti tuollaisia meille suomalaisille tuntemattomia asioita ja omaksua ne osaksi maailmantietämystään. Äitinä olen siitä hurjan iloinen.”

ARTTU: “Meille avarakatseisuus ei ole vain sana vaan elämäntapa. Haluamme näyttää lapsille, että maailmassa on erilaisia tapoja ajatella ja elää, ja kaikki me ihmiset olemme yhtä arvokkaita.”

leinoset-lowres-31

Kun lapset nukkuvat, aikuiset etsivät netistä halpoja lentoja.

3 x LEINOSTEN LEMPILEIVÄT

  1. “Maailman parasta leipää saa Suomesta. Monen kuukauden reissuilla kaipaamme Suomesta vain suomalaista ruisleipää ja suodatinkahvia.”
  2. “Reissussa päivän aloittaa perinteinen hillis eli hillovoileipä. Se on valkoinen leipä, jossa on hilloa päällä. Vaikka meillä ei olisi aamupala majapaikassa saatavilla, meillä on yleensä aina marmeladipurkki ja pari siivua leipää repussa, koska ne ovat taatusti lasten mieleen.”
  3. “Vietnamissa on pieniä ruokakärryjä, joissa saa valita paksuun, pitkään patonkiin täytteet. Ruoka on nimeltään bánh mì, ja ainakin viime reissulla sen hinta oli vain 60 senttiä.

 

Tässä Vaasanin juttusarjassa “Yhteisen iltahetken puolesta” vieraillaan erilaisten perheiden iltapalapöydässä ja iltapuuhissa.

Lue myös kahden äidin ja kahden taaperon perheen iltapalapuuhista TÄÄLTÄ.

Selaa maukkaita iltapalareseptejä TÄÄLTÄ.

Katso Vaasanin bánh mì -resepti TÄÄLTÄ.